Taas iltapäivälenkillä pientä treeniä. Oltiin kapealla puistikkokaistaleella, jonka molemmilla puolilla kulkevilla kävelyteillä oli aika paljon liikennettä (porukkaa käyskenteli mm. n. viiden metrin päästä ruudusta kun Volttia sinne lähettelin, ja joku mummeli koiransa kanssa taas melkein väkisin oli tunkea keskelle kenttää kun jätin Voltin luoksetuloa varten...), eli ilmaista häiriötreeniä taas, kuten niin usein tällaiseen "prime time" aikaan hyvällä säällä.

Tuuman kanssa tein ensin: ruutua n. 15 metrin päästä suoraan lähettäen, jäi parilla kerralla liian eteen, mutta kun odotin niin korjasi taaemmas. Tästä hihkaisulla merkkaus oikeasta tekemisestä ja pallon heitto. Vikaksi jätin pallon Tuuman nähden ruutuun ja lähetin sille.
Sitten luoksetuloa, ensin suora pallolle, sitten jätin vapaamuotoisesti odottamaan, kutsuin n. 15 metrin päästä ja pysäytin seisomaan. Pysähdys oli suht ok, ei ihan nappi mutta ei nyt huonokaan (olin tyytyväinen kun ei nämä Tuumalla vielä ole mitkään bravuurit).

Voltille muutama ruutuun lähetys, ja odotin että tarjosi itse paikkaa. Jonkun kerran jäi liian eteen, mutta korjasi. Sitten ruutuun läheltä lähetyksiä + maahanmeno, josta palkka. Tämä on nimittäin tullut jostain syystä ongelmaksi, eli jättää joskus tottelematta maahan-käskyn... No nyt läheltä meni ihan hyvin, vaikka nopeampiakin olisivat voineet olla. Mutta eihän se vanha enää taivu... ;)
Sitten luoksetuloa, siinä ensin sen mummon kanssa keskustelua, ja sitten sain jo koiran kutsuttuakin. Ensin läpijuoksu, sitten seisahtumisen kanssa josta palkka. Lopuksi pari loppupätkää, eli maasta eteen istumaan, autoin kädellä ettei törmää. Menivät kaikki hienosti.