Iltapäivällä lenkin yhteydessä tokotusta. Vuoroin satoi vähän vettä ja sitten taas ei. Ruohokenttä oli hyvässä kunnossa.

Tuuma aloitti. Tein ruudun ja vein sinne pallon kun koirat odottelivat kentän laidalla. Ensin otin Tuuman kanssa puukapulalla tasamaanoudon, palkatta. Oli tosi hyvä. Sitten ruutuun lähetys 25 metristä. Meni reippaasti, mutta ihan vasempaan laitaan ja sieltä ulos. Huusin takaisin, kävin näyttämässä palloa ja lähetin uudestaan. Taas kaartoi samaan reunaan, mutta sieltä sitten keskelle pallolle. Sitten useita toistoja vielä että sain menemään suoraan keskelle. Jokunen kerta myös lähempää ilman palloa, ja käskin maahan josta palkkasin.

Sitten aika pitkästi seuraamista (pääosin ok, pääpaino pitkäkestoisessa suorituksessa), liikkeestä istumista (jossa n. 80 % meni maahan...), ja muutama luoksetulo pysäytyksineen (ensin pari kertaa seisomisella josta ensin palkka, toisella kertaa kutsuin siitä luokse, sitten jätin seisomaan, kutsuin ja maahan, josta palkka; olivat suht ok).

Sitten teki Voltti: aluksi seuraamista, sitten ohjattua merkin kautta. Merkki tietysti aluksi vähän vino, kapula oli vasen. Oli vähän vaisuhko, mutta meni laukalla ei sen puoleen ei nyt mikään huonokaan . Jouduin kieltämään haukahduksesta ennen merkille lähetystä, ja sitten vielä Tuumaakin metelöinnistä, eli varmaan näistä vähän otti itseensä. Sitten merkin kautta ruutua muutama kerta, olivat ihan hyviä. Otin maahanmenoja, satoikin sopivasti että oli vähän vaativuuskerrointa Voltille. Silmänisku

Jätin Tuumaa varten pallon ruutuun, ja otin sitten Tuuman uudelle kierrokselle. Tehtiin aluksi taas vähän seuraamista (pitkähkö pätkä: kestävyystreeniä, kaikenlaista tempoa, käännöksiä), loppuun taas kunnon revittelyleikit. Oli ihan kohtuullinen. Sitten 25 metristä ruutuun lähettäminen. Juoksi vaan puoleen matkaan jossa kääntyi ympäri ja jäi seisomaan. Sitten lopulta jatkoi  ruutuun asti. Jätin sitten näkyvästi pallon sinne ja uusiksi. Nyt juoksi loppuun asti, mutta oli ehkä jo jotenkin vähän väsynyt? Sitten otin vielä paikallamakuun kun keräsin merkit, ja menin piiloon. Makasi viisi minuuttia, josta ehkä nelisen olin piilossa. En käynyt kuin kerran näkyvillä kun joku mies käveli kentän läpi (ajattelin varmistella ettei luule että koirat siellä yksinään makoile ja istu). Näytti makaavan ihan rauhallisesti, olin tosin niin kaukana etten pientä piippaamista olisi kuullut. Muutaman kerran haisteli maata vieressä, mutta muuten tosi hyvä.