Eilen potkin itseäni liikkeelle, ja tein pienimuotoiset tokotreenit lenkin yhteydessä. Tuuma aloitti tekemällä paikallamakuun, samalla kun otin Voltin kanssa vähän seuraamista ja yleistä riehuntaa. Vähän Tuuma piippasi muutamaan kertaan, mutta oli kuitenkin paikallaan, ja yllättävänkin rauhallisesti.

Tämän jälkeen Voltti odottelemaan, ja Tuuman kanssa seuraamista, luoksetuloa pysäytyksillä (eri versioita, pysähtyi kaikissa ongelmitta!), ja taisin tehdä jotain kaukojakin. Tuuma oli tosi innokas, eikä häiriintynyt ohikulkijasta, joka käveli kahden metrin päästä vierestä kun olin jättänyt Tuuman luoksetuloon.

Sitten käskin Tuuman odottelemaan, ja samansuuntaista treenisettiä Voltin kanssa. Siis esim. luoksetuloa eri variaatioin, olivat ihan hyviä, maahanmenoissakaan ei ongelmia. Tuuma ihme ja kumma odotti makoillen (ja vieläpä aikalailla hiljaa!) kun treenasin Voltin kanssa.

Tänään oli sitten agitreenit, joissa taas sai heittää aivot narikkaan ja tehdä vaan niinkuin sanotaan. Kieli ulkona Tuumalla oli aluksi ongelmia pujottelussa, mutta sen jälkeen sitten alkoi kulkea ja teki sen molemmilta puolilta ohjattuna monta kertaa oikeinkin. Muutenkin kulki hienosti, niinkuin Voltinkin kanssa suurimmaksi osaksi. Mitä nyt jouduin vähän puuttumaan puomin ylösmenoihin, A:lta karkaamiseen/valumiseen, pujottelun avokulmakaan ei meinannut sujua ja vastaavaa pientä...

1242157577_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja nyt pientä koiraa väsyttää...