Jälkikasvun kanssa metsässä lenkillä, jonne otin mukaan sitten esineitä etsintää varten. Ruutu oli harvassa mm. mäntyjä sisältäneessä metsässä, aluskasvillisuutta oli paikoittain mm. sananjalkoja tai sen tyylistä, osittain paljasta maata. Aluksi tallattiin kaikki porukalla ruutua, joka n. 50 metriä syvä, ja ehkä 20-30 metriä leveä. Vähän tuli hahmotusvaikeuksia jossain kohden, eikä siitä varmaan ihan suorakaide tullut vaan joku ihme läntti, mutta väliäkö tuolla.

Sitten koirat kiinni puuhun, ja käytiin viemässä Voltille ensin kolme esinettä (neulehanska, lapsen kenkä, topattu talvihattu). Kaksi näistä ihan takana, yksi ehkä 30-40 metrissä (hattu). Ensin tuli muistaakseni kenkä, sitten lähetin uudestaan, kävi takana mutta tuli takaisin. Vaihdoin vähän paikkaa ja lähetin, jolloin löysi sitten muistaakseni hatun. Sitten taas lähetys suunnilleen samasta kohtaa, lähti ihan hyvin taakse asti, tosin rauhallisemmin kuin aluksi, ja melkein heti löytyi sitten vika esinekin. Palkkasin tokan ja kolmannen esineen jälkeen.

Sitten Tuumalle kaksi esinettä (kenkä ja hanska), jotka aluksi nostatin mun luona vahvistukseksi. Vietiin hanska noin 20 metriin ja kenkä n. 30-40 metriin. Ekaksi lähti hyvin kauas, kaarteli siellä ties missä (ei ollut näkyvyys varsinkaan alle 30 cm korkeasta koirasta kovin hyvä...), kuitenkin luultavasti ruudussa koko ajan, ja sitten tulikin kengän kanssa takaisin. Hirveät bileet, ja sitten läheti uudestaan. Kävin niinkuin viimeksikin, eli ei oikein lähtenyt kunnolla minnekään, vaan pyöri ihan lähellä. Odottelin siinä vaan, ja sitten kävikin lenkin ihan hanskan lähellä, mutta tuli takaisin. Sitten en enää saanut lähtemään, joten kävelin lähemmäs hanskaa ja lähetin uudestaan. Nyt onneksi sai hajun (oltiin alle 10 metrin päässä), ja löysi ja toi. Vein sitten vielä sen nähden hanskan uudestaan samaan paikkaan ja haetutin vähän kauempaa.

Sitten vielä kerta kiellon päälle Voltille, eli vein kengän takarajalle, ja lähetin hakemaan. Löytyi heti, ja toi hyvin. Tästä taas palkka, ja sitten käveltiin vielä pieni lenkki metsässä.