Kylläpäs tässä on oltu ahkeria, kun tänään tulee taas raportoitavaa! Yllättynyt

Tänään seuran tokovuorolla. Tuuma aloitti:

Ensin vähän seuraamista namit suussa, ja sieltä niitä välillä sylkien. Kyllä pysyy kontakti hienosti! Sitten saksan alokkaan nouto (vapaavalintainen esine, viedään eli ei heitetä), jonka tein muovikapulalla. Meni hyvin, palkkasin takaisintulosta. Sitten liikkeestä istuminen, oli hyvä, tein palkatta koemaisesti. Sitten saksan alokkaan luoksetulo ja ruutu, olivat tosi hyvät, ruutukin löytyi heti, siellä siis nyt taas se hihna. Ruutuun lähetys vielä uudestaankin, taas hyvä.

Sitten tauon jälkeen Tuuma teki saksan alokkaan ryhmäliikkeet, jotka ok, samoin kuin tunnarin. Vääriä oli iso kasa, ja ekalla kerralla haisteli tosi hyvin ja toi reippaasti oman. No, tästä innostuneena otin uudestaan niin että vähensin vähän vääriä ja laitoin ne enemmän rivimäisesti. No, nyt tietysti sitten hämpsi muutamaa väärää, otti oman, pudotti ja tarkisteli, ja sitten vasta toi. Ja kun tyhmä on, niin piti kokeilla sama vielä uusiksi, samalla lailla meni... Huuto

Voltti teki:

Ohjattu, ensin oikea (oli hämymerkki siellä suunnalla, ei häirinnyt), jonka hyvä, palkkasin vauhdista takaisin tullessa. Sitten lähetin saman tien uudestaan tekemään vasemman puolen, joka myös hyvä, nyt otin luovutukseen asti. Sitten merkki + ruutu. Ensin merkki ei ollut ihan tarkka, eli jäi vinoon, ja sitten ruutuun ei ensinnäkään ollut edes menossa sisään (vaan sivuun...), ja toiseksi jäi jo ruudun eteen himmailemaan... Syynä varmaan parin viime ruututreenikerran paineet, ja minä vielä laukkasin perässä (ajatuksena auttaa...). Laitoin homman neutraalisti poikki, ja kävin viemässä merkille odottamaan, ja kävin sitten näyttämässä ruutua, ja kutsuin sinne + palkkasin. Tämän jälkeen välissä luoksetulo koemaisesti (hyvä). Sitten useita kertoja ruutuun lähetystä eri etäisyyksiltä ja suunnista. Menivät oikeastaan kaikki hyvin, ja aina hirveät bileet sitten ruudussa. Jonkun kerran yritti/meni suoraan maahan, mutta sallin sen.

Voltti teki myös idarin niin että palkkasin heti asennoista. Samoin teki tauon jälkeen paikallamakuun (pari minuuttia, olin vain puolipiilossa), sekä tunnarin pari kertaa (ei ongelmia).