Iltapäivällä ensin pienet tokot lenkillä. Voltti teki merkkiä (ei kovin nopea, mutta meni taakse), seuraamista, juoksusta seisomista ja maahanmenoa + luoksetuloa, sekä eteenlähetystä pallolle. Olivat ihan jees.
Tuuma teki ensin metallinoutoa vauhtina + loppua erikseen, olivat hyviä. Sitten seuraamista, erityisesti vasemmalle käännöksiä. Haahuiluongelma heti käännöksen jälkeen tuli taas esille, mutta sain huomautettua ja meni sitten paremmin. Sen jälkeen kaukoja aluksi kaukaa (ei noussut i-s), sitten lähempää, jolloin teki vaihdot vähän turhan paljon eteenpäin (Tuumaksikin vähän turhan epämääräisesti...).
Illalla sitten pk-puolta. Tein Voltille kaksi lyhyttä (alle 200 metriä molemmat) jälkeä, eka lähti vasempaan, toinen oikeaan, molemmissa kaksi keppiä, vain pieniä kaarroksia, molemmat reilun tunnin vanhoja. Eka meni aikamoisen piikkipensaikon läpi (miten aina löydänkin ne??), ja molemmilla lähti villisika/sikoja ihan vierestä... onneksi ei kai ollut poikasia. Keli oli vähän alle 20 astetta, kostea ja jälkien vanhetessakin tuli muutama tippa vettä. Lisäksi tallasin 30 x 50 olevan esineruudun, joinne jätin miehen hajustamat esineet: lippis, pallura-avaimenperä ja tiskisieni. Alue oli suoraan suositun koiranulkoilutuspaikan parkkipaikan vieressä, joten siinä oli takuulla koirien merkkailuja ja ties vaikka mitä. Keräsin alueelta mm. kolme kaljapulloa, näin tennispallon sekä muuta roskaa.
Voltti aloitti esineillä. Lähti ihmeellisen rauhallisesti kölkötellen etsimään (yleensä lähtee ainakin ekalle pistolle kovaa!), johtui ehkä noista hajuista? Meni kyllä sitten kierrellen ja kaarrellen tosi kauas, ja löysi suht nopeasti lippiksen takaa vasemmalta, jonka toi vaikean näköisesti. Palkkasin sitten jo siitä, vaikka olin ajatellut vasta toisesta esineestä... Lähetin uudestaan, ja meno oli yhtä rauhallista. Etsi siis kyllä, mutta meni tosi kauan ennen kuin avaimenperä löytyi suht keskeltä ruutua. Sitten lähettelin ja lähettelin, ja Voltti kierteli ja kaarteli, mutta mitään ei löytynyt. Otin Voltin odottamaan hetkeksi ja lähdin katsomaan näenkö sientä jossain, no en nähnyt. Lähetin sitten vaan uudestaan, ja meni pyörimään lähinnä sinne missä olin vasta käynyt. Yritin ohjata muuallekin (ja onnistuinkin), mutta sientä vain ei kuulunut. Otin sitten Voltin vielä uudestaan odottamaan, ja menin vielä itse etsimään, ja näin kuin näinkin sen sienen oikealla takana. Kävelin sitten suoraa linjaa takaisin, ja lähetin vielä Voltin, ja nyt se sitten löytyi sieltä. Joka esineestä palkaksi juustoa, kun oli niin takkuista menoa. Loppua kohden kyllä lähti paremmin pistoille; en sitten tiedä oliko alussa tosiaan jäykistelyä tms vieraiden koirien hajuista?
Sitten Voltti autoon 20 minuutiksi ja Tuuman kanssa lenkki. Sen jälkeen jäljille.
Eka jana oli n. 25 metrissä, ja parin uudelleen kehoituksen jälkeen Voltti eteni suoraan, ja löysi jäljen, ja lähti pienen kaarroksen jälkeen oikeaan suuntaan. Ekasta kepistä meni yli, mutta mä näin sen ja kutsuin ihmetellen takaisin. Voltti oli kovasti ilahtuneen oloinen kepistä, ja niin minäkin kun se löytyi. ;) Ei kuitenkaan palkkaa siitä. Sitten alkoikin piikkipöheikkö, ja mä olin jo jossain vaiheessa epävarma jäljestääkö Voltti kun eteni niin poukkoillen (väisteli pahimpia piikkipuskia...). No, oikeassa kuitenkin oltiin, sillä tunnistin yhden kohdan ja toinen keppikin löytyi ja Voltti ilmaisi sen.
Sitten toiselle jäljelle, jonka jana oli n. 25-30 metrissä. Nyt eteni paremmin suoraan, tosin kerran taisin taas kehottaa uudestaan. Otti jäljen oikein, ja paineli tosi innolla eteenpäin (eikä liinaan tarttunut kauhea karahkakaan häirinnyt). Molemmat kepit ilmaisi, ainoa bugi oli n. 15 metriä ennen vikaa keppi tullut jäljen hukka, ja ajautui sitten suoraan sille kepille (jonka siis kyllä ilmaisi hyvin).
Mulla oli nyt ekaa kertaa kokeilussa pieni juomapullo Voltille, josta ruuttailin sen suuhun vettä aina tauoilla / kepeillä. Aattelin jos opettaisi sille tuollaisen, niin voi sitten kuumalla ilmalla kisoissakin vaikka käyttää. Volttihan ei tietenkään tuosta kovin tykkää, mutta nielee kyllä vedet.
Kommentit