Tai no melkein, kun meitä oli vaan kaksi tänään treenailemassa seuran vuorolla. Molemmilla kaksi koiraa kumminkin.

Voltti teki:

-tunnari pari kertaa, ekalla vähän varmisteli haistelemalla muita että oli oikea, toi hyvin, tokalla täysin moitteetta; kehuja ja palkka jo paluumatkalla/heti luovutuksessa

-uudella pienehköllä metallilla nostoja (hyviä) ja tasamaanoutoa niin, että jätin kapulan, mentiin yhdessä pois, ja päästiin siitä vähän innostuksen jälkeen hakemaan; Voltti toi todella hyvällä vauhdilla!!! En muista koska olisi ollut noin hyvä!

-merkkiä myöskin vähän hetsaten ja tsempaten, ja meni tosi hyvin loppuun asti

-ruutua ensin kauempaa (jarrutti ruutuun tullessa, mutta löysi sinne; erittäin positiivista kun punaiset merkit pitkähkössä ruohossa eivät ehkä olleet kaikkein näkyvimmät...) ja sitten muutamia kertoja lähempääkin; palkkaa seisahtumisista ja kerran maahanmenosta; lopuksi vielä kutsu seuraamaan. Kaikki olivat onnistuneita.

Tuuma teki:

-seuraamista liikkeenohjauksella, pyrin kisamaisuuteen; yritti laskea joitain kertoja kontaktia; jätti joitain kertoja istumatta pysähdyttäessä; näistä kaikista huomautin, ja näytti että Tuuma olisi ehkä toivottavasti jopa tajunnut missä mättää. Muuten piti hyvin kontaktia, ja oli innokas. Seuraamisesta ei palkkaa, vaan seuraavaan liikkeeseen:

-hyppy edestakaisin; hyppäsi hyvin pois, mutta takaisin ei kun oli kai yllättynyt ja jäi haistelemaan estettä tms... Otin uudestaan, nyt ei meinannut mennä menohyppyä, mutta kun meni niin loppukin meni ok. Blääh... No, tämän jälkeen kuitenkin pallo palkaksi.

-luoksetuloa seisahtumisella; ensin läheltä pari kertaa seisahtamista, joista pallo. Sitten normaalina luoksetulona reilun 20 metrin päästä (ei meinannut mennä alussa maahan millään vaan tuijotti vaan blondina...), liikkeenohjauksella. Käytin seisahtumiseen suullisen käskyn lisäksi käsimerkkiä alakautta -> Tuuma pysähtyi TODELLA hienosti (en muista että olis ehkä koskaan tuolta matkalta tehnyt noin hyvin!). Odotin hetken, palasin Tuuman luo, ja siitä palloleikilla takaisin lähtöpaikkaan, josta sama uudestaan. Pysähtyi taas TOSI hienosti, ja nyt kutsuin sitten loppuun asti sivulle, jonka tuli myös tosi kovaa.

-merkkiä ensin kaksi kertaa pallolle juoksuna, sitten muutama kerta namiohjauksella läheltä, ja vielä pari kertaa n. metrin päästä niin, että osasi itse mennä merkin taakse, kääntyi, josta heitin pallon

-tunnari kolme kertaa, n. 5 metrin päästä; ekan kerran vein itse kapulat, vääriä oli vajaa kymmenen, etualalla kasa, taaempana levällään, jossa oikea myös oli. Ekalla kerralla vähän otti yhtä tai kahta väärää suuhunsa (ei ihan kuitenkaan nostanut), löysi hyvin oman ja toi hyvin; kehuin ja otin perusasentoon asti, josta namipalkka. Toka kerta samoin paitsi että liikkeenohjaaja vei, suunnilleen sama kuvio, tosin hämpsi vähemmän. Kolmannella kapulat eri kohdassa enemmän levällään, ja nyt teki tosi siististi. Paluussa taas kehuin heti.