Agilityn seuracupin toinen osakilpailu oli viikonloppuna, ja molemmilla koirilla oli siis juostavana taas kolme agirataa: perusrata, hyppäri sekä avoin perusrata. Tuuma ykkösissä edelleenkin, Voltti kolmosissa. Ei ollut kovin kummoista menestys, mutta tulipahan käytyä.

Tuuma sai 15 virhepistettä perusradalta: pujotteluun liian kovaa niin ei taipunut tokaan väliin, ja sen jälkeen vielä kaksi kieltoa pujottelun aloituksesta, muuten kivasti. Hyppäriltä ja avoimelta radalta hylyt, joissa jossain korjaustilanteessa (varmaan oli taas pujottelun sisäänmeno, olen jo armeliaasti unohtanut....) livahti väärälle esteelle. Varmaankaan ei tarvitse taas toistaa sitä mantraa, että pujottelu tarvitsee paljon lisätreeniä...

Voltti sai viisitoista virhepistettä sekä perusradalta että hyppäriltä: ekaksi kaksi rimaa alas ja pujottelun virhe (vaihdoin puolta sen takana ja se jostain syystä hämääntyi ja tuli ulos kesken kaiken), hyppärillä pituuden palikka nurin, yksi rima sekä muurin ohitus (en käskyttänyt mitään vaan juoksin ohi niin kumma kun koira ei tee...). Rimat olivat maksimissa jota ei olla kai harjoiteltu aikoihin, ja se selvästi oli vähän hankalaa Voltille; yhtä rimaa päin se hyppäsi ihan suoraan, kun jotenkin oli askellus kai ihan pielessä tai mitä lie. Avoimella radalla rimat olivat alempana, ja silloin ne pysyivätkin ylhäällä ja saatiin aikaan taistelunolla (oli monta läheltä piti tilannetta, jotka aina onnistuttiin jotenkin pelastamaan), sijoitus neljäs.

Ja nyt sitten voi keitellä kahvit ja laittaa kakut pöytään eläkkeellejäämisjuhlien kunniaksi: Voltti todennäköisimmin ei enää kisaa vaan keskittyy vaan oloneuvoksen hommiin (mitä nyt treenikiireiltään ehtii).