Lähipuistossa pienet tokotreenit. Alussa koirat paikallaistumiseen kun rakensin ruutua. Voltti meni maihin (!!! en tosin ollut jättänytkään kisamaisesti vaan vähän niinkuin ohimennen), Tuuma istui n. 2,5 minuuttia pari kertaa haistellen.

Tuuma aloitti:

-ruutu kutsuna, aluksi otti varaslähdön josta palautin lähtöpaikalle, sitten pari lähetystä eri etäisyyksiltä, sen jälkeen toiselta sivulta melko läheltä, jolloin meni ruudun reunalle, odotin että korjaisi josta kehuin, mutta silti meni taas seuraavalla lähetyksellä sivuun, otin kerran kutsuna, jonka jälkeen meni keskelle itsekin

-seuraamista pieni pätkä, kerran laaja kaarros oikealle kääntyessä, mutta kun huomautin niin teki paremmin

-luoksetulon pysähdyksiä ja luoksetuloa, aluksi läheltä pari pysähdystä, sitten liikkeenä, jossa teki muutaman aika heikon pysähdyksen, sitten vähän paransi

Voltti jatkoi:

-ruutuun lähetys, josta lähetin hakemaan kapulaa toisaalta, oli aluksi hämillään mutta löysi sitten; tämä uusiksi jolloin tajusi homman jutun ja hauskuuden

-kaukoja

-oikea-vasen-peruutus-settiä

-luoksetuloa pysähdyksillä

Tuuma teki uudestaan:

-luoksetuloa pysäytyksellä, yritti pari kertaa ihan pokkana taas läpijuoksuja, mutta kun huomautin niin tajusi (kai?) missä mokasi, ja teki pysähdyksenkin

-kaukoja pari sarjaa, kerran teki seisomisen istumisen sijaan ja yritti edetä